Tälläinen sateisen harmaa päivä on juuri sopiva kokeilla jotain uutta. Aina halunnut blogia kirjoittaa, mutta oikeata hetkeä ei ole tuntunut löytyvän.

Nyt 1 vuotias tyttäreni on kuitenkin vaunuissaan pihalla päiväunilla, ja "ah  niin ihana" avioimieheni reissaamassa Venäjällä. Edessäni höyryää kuuma kahvi, ulkona taivas on tasaisen harmaa ja "naamakirjan" kaikki uudet testit on testattu. Niinkuin sanottua, täydellinen hetki luoda oma blogi.

Tarkoitukseni on jakaa täällä äitiyden ihmettä, josta siis olen nyt reilun vuoden sanut nauttia, ja jota vuosia odotin, mutta myöskin luoda tselleni joku paikka mihin kaataa ne ankeatkin ajatukset päästäni.

Olen 23 vuotias. syksyllä tulee kuluneeksi 5 vuotta siitä kun alttarilla lupasin tahtovani niin myötä- kuin vastamäessäkin. Toisinaan tuntuu, että matka on ollut melkolailla vastamäki voittoista.. Kaksi vuotta sitten äitienpäivän jälkeisenä maanantaina elämäni suunta muuttui. Raskaustesti näytti vihdoinkin positiivista. Emme olleet ehkäisseet raskaaksi tuloa millään lailla melkeinpä koko yhdessä olomme aikana, mutta vauvaa ei vain ikinä ollut kuulunut. Nyt kauan kaipaamani elämä oli sitten saanut alkunsa. Ei ihan tietenkään parhaaseen aikaan. Olin juuri päättänyt lähteä suorittamaan hankkimatta jäänyttä ammattitutkintoa. Haaveilin työstä lasten parissa. Nyt sitten elän unelmaani, kotiäitinä, vaikkakin tutkinnotta. Vielähän sitä kerkiää.. Mieheni oli juuri vapautumassa vankilasta. Hänen mielestään ei ollut lastenhankinnan aika. Minä pidin kuitenkin pääni. Olin eroamassa miehesäni. En ollut vielä kertonut raskaudestani. Sitten hän muutti mielensä, halusikin lapsen ja pysyä yhdessä, joten kerroin että lapsi on tulossa. Yhdessä olemme edelleen, vaikkakin kynsin hampain.

Lie meillä samat ongelmat kuin useimmilla perheillä. Yhteistä aikaa on vaikea löytää. Asumme minun synnyin seudullani. Siitä huolimatta meillä ei oikein ole ketään kuka ottaisi tyttöä hoitoon. Yhteistä aikaa on vaikea järjestää ja se hankaa. Mutta siitä sitten toisenä päivänä lisää...

Sitten on tuo kolikkoni toinen puoli. Elämäni valo ja suurin rakkauteni ♥ Pieni täydellinen tyttäreni. En ikinä ollut uskonut kykyeneväni rakastamaan mitään tai ketään niin kovin, että sydämeni tuntuu toisinaan pakahtuvan siitä tunteesta. Miten ihmeellistä onkaan seurata tuon pienen ihmisen kasvua, ja sitä miten joka päivä opitaan jotain uutta. Nyt on tulossa ensimmäinen kesä, kun Julia on sen verran iso, että ymmärtää jo enemmän asioita. Vaikka aina olen kesästä pitänyt, en ikinä ole sitä näin kovin odottanut! Se tuo varmasti paljon ihmeitä ja kummia tullessaan! En malttaisi odottaa!

Ahaa, liekkö enkelini korvia kumotti, kun nyt vaunuista jo öhke kuuluu. Nyt siis pian syömään, että päästään vesilammikoihin hyppimään. Lisää ihmeistä ja kummista toisena päivänä siis.